KY-säätiön tunnustuspalkintohaku auki 9.12.2013-9.1.2014

KY-säätiön vuoden 2014 tunnustuspalkintojen haku on auki 9.12.2013 klo 12 – 9.1.2014 klo 16. Tarkemmat hakuohjeet sekä hakulomake löytyvät KY-säätiön sivuilta osoitteesta: http://www.ky-saatio.fi/stipendit-ja-tunnustuspalkinnot/ Tunnustuspalkintoja myönnetään Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneista erinomaisista pro…

KY-säätiön uusi puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet on valittu

KY:n edustajisto valitsi tiistaina 26.11. KY-säätiön uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2014 Miro Hemanuksen ja opiskelijajäseniksi Niklas Huotarin, Otso Olanderin ja Laura Vuorelman. Hemanus on 23-vuotias kauppatieteiden ylioppilas ja on toiminut KY:llä…

Syksyn projektihaun toiminta-avustukset on jaettu

Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö (KY-säätiö) on myöntänyt toiminta-avustuksina tukea kylteriyhdistyksille ja toimijaryhmille syksyn 2013 projektihaussa 17310 euroa. Yhteensä säätiö on vuoden 2013 aikana tukenut kylteritoimintaa toiminta-avustuksina noin 106 725 eurolla.…

KY-säätiötä vastaan nostetun käräjäkanteen käsittely etenee

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiötä (KY-säätiö) vastaan nostaman kanteen käsittely on edennyt Helsingin käräjäoikeudessa suulliseen valmisteluvaiheeseen. Ensimmäinen valmisteluistunto asiassa järjestetään maanantaina 7.10.2013. Valmisteluistuntojen tarkoituksena on toimia nimensä mukaisesti…

KY-säätiön toiminta-avustusten projektihaku aukeaa 26.8.2013

Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiö (KY-säätiö) julistaa syksyn 2013 toiminta-avustusten projektihaun auki. Toiminta-avustusta voi hakea 26.8.-20.9.2013 välisenä aikana. Syksyn toiminta-avustuskierros toteutetaan paitsi projektiluontoisiin tapahtumiin kohdistuvana hakuna, myös muuta sellaista toimintaa varten,…

«...45678